Toiminta

Tule rohkeasti mukaan ja tuo uusia ideoita toimintaamme !

Yhteisöllinen toiminta

Ammattiosasto järjestää useita kertoja vuoden aikana virkistystapahtumia. Retket ovat olleet suosittuja. Olemme kokeneet myös että on ollut hyvä  yhdistää hupia ja hyötyä, eli usein koulutuksen päälle on tarjolla lopuksi jotain rentouttavaa ja mukavaa. Otamme huomioon jäsenten tuomat toivomukset ja toteuttamaan niitä. Toivommekin että laittaisitte tapahtuma ideoita ja toiveita hallituksen eteenpäin kehitettäväksi. 

Jäsenkyselyssä toiveina esille nousivat mm.  patikkaretki luontoon, teatteri ja/tai  stand up yhdistettynä ruokailuun, konsertteja, IKEAn ostosmatka, risteilyä, luennoitsija SuPer-liitosta, kylpylämatkaa, laskettelua, kauemmas tutustumiskäyntiä...

Näihin tapahtumiin kaikki jäsenemme ovat tervetulleita. Retkille on jäseneltä peritty pieni omavastuu. Jos on ollut tilaa, olemme mukaan ottaneet myös ulkopuolisia kuten perheenjäseniä.

Vuonna 2019 tuemme liikunnallisia harrastuksia ja edistämme työssä jaksamista: esim. 5.2.2019  Vahva Ote kuntosalilla esitellään  superilaisille kuntosalilaitteita ja annetaan hyviä vinkkejä kunnon kohentamiseen.

Jäsenkorttia näyttämällä saat alennusta Opti-aika Järvelällä, Urheiluliike Pajalassa ja Kultakehrä Kärkkäisellä. Edut eivät koske opiskelijoita.

 

Ao:n sääntömääräisiin kevät- ja syyskokouksiin ovat kaikki jäsenet tervetulleita.